Mielipidetekstejä




Eduskunnan aseellinen vartiointi


Ei. Eduskunnan "vartijoita" ei pidä aseistaa.

1. Pääsääntöisesti kaikki tähän osoitteeseen kytketyt pyssyjutut ovat todellisuudessa vain eräiden pienten JA eristäytyneiden pääkaupunkiseutulaisten yksityisen turva-alan piirien huokailua, joka perustuu kuvitelmaan

a) omasta suorituskyvystä 
b) sen yrityksen bisnesmahdollisuuksista mihin huokailija itse liittyy

Sanottiinpa se ääneen eli ei, todellisuudessa tavoite on, että rautatavaran jakotilanne johtaisi päättämättömyyteen, shokkiin ja sitä kautta ratkaisuihin. Joko seuraisi sekajärjestelmä tai koko toiminnan siirtyminen yksityisiin käsiin.

2. Eduskunnan turvallisuusyksikkö on

a) salaileva
b) yliarvostettu
c) alikoulutettu
d) virkajakaumaltaan vinoutunut suhteessa virastoavustajat vs. turvallisuusvalvojat
e) suorituskyvyltään puurossa
f) virkamiehensä ovat kuin puusta veistetyt/graniitista vuollut
g) ei ole tiedossa kenelle sen lojaliteetti oikeasti kuuluu
h) vastuumekanismeiltaan puutteellinen

Eduskunnan turvallisuusyksikön virkamiehistä ei turvatoimilain säätämisen yhteydessa tullut poliisia eikä aseellisia, ja se on hyvä asia. Jolla ei ole poliisin taitoja, se ei tee mitään poliisin vallallakaan. Ja taas jos on poliisin vehkeet vaan ei taitoja, on lähinnä vaaraksi itselleen tai muille. Rautatavara-asiaa eli niitä vehkeitä ei edes voi harkitakaan uudelleen, jos tonttia ei jo nykyisinkin pystytä täyttämään paljon kattavammin ja ripeämmin.

3. Asialla yritetään tehdä halpamaista päivänpolitiikkaa mielistelemällä 

a) ylivaltansa menetystä pelkääviä valkoisia fennougri-hetero-protestantteja,
b) asehulluja 
c) niitä jotka vihaavat erivärisiä, -uskoisia, -kielisiä sekä syntyperäisiä 

Luulevat kaiketi ihan tosissaan, että jos rautatavara jaetaan niin eivät ne kuulat niiden omista tai kenenkään itselleen tärkeän ihmisen nahkoista voi koskaan löytyä. Etuoikeuskuvitelmat ovat haitallisia terveydelle ja vaarallisia turvallisuudelle, yleensä sekä erikseen.

Eduskunnan "vartijoiden" aseistaminen ei siis ylipäätään ole nykymuodossaan mitenkään asiallinen keskustelu. Puhe on jostain ihan muusta kuin turvallisuudesta.                                         




Elämänkoulun sananvapauden syventävät opinnot


Mitä jankutat, elämänkoulun käynyt isänmaan puolustaja? Perusopinnoissa piti jo oppia, ettei kenelläkään ole sananvapauden nimissä velvollisuutta vastata sinulle, jos keksit jotain kysyä. Vastauksen saaminen riippuu ihan siitä, että uskooko kukaan sinun olevan liikkeellä vilpittömässä mielessä, ja onko kysymyksessäsi mitään mieltä.

Tietämätön saat kernaasti olla ja ”mistä tiedät että tiedät” on sekin hyvä kysymys, mutta jossain vaiheessa ihmiskäsityksen ja maailmankuvan välisten kuilujen ylitys tympäisee. Jos siis et oikeasti ole vailla tietoa, tai tietoa mistä tiedetään että tiedetään, vaan jankutat ihan silkan torjunnan takia.

Tätä sanotaan ajattelukyvyksi, ettei ole ihan aisteistaan vajaa tai myötäelämiskyvyksi. Niitä ei elämänkoulun käyneissä isänmaan puolustajissa pääsääntöisesti suuremmin tavata, mutta kiusaajissa kyseiset ominaisuudet ovat täysin nollassa. He ovat, tietävät olevansa sekä vielä nauttivatkin omasta pahuudestaan.

Älä viitsi, et ole kummempi kuin pelkkä kiusaaja, joka tahtoo tehdä maalitauluksi otetun olon kurjaksi. Vaikkapa ”saada kiinni jostain” eli häkeltymään tai sanomaan sen niin sanotun hauskan sanan/lauseen, mille muka kaikki yhdessä nauravat(sitten kun sinä niitä tarpeeksi yllytit). Sinä et tuntisi vilpitöntä mieltä vaikka se purisi sinua persuksiin!

Kiusaajat eivät oikeasti halua keskustella vaan ovat yleensä jompiakumpia seuraavista. Joko vailla maalitaulun mahdollisimman kielteisessä valossa esittävän viestin tallennetta, tai pyrkivät manipuloimaan tätä toimimaan halutulla tavalla kiinni roikkuen jatkuvalla kyttäämisellä ja provosoimisella.

Verkkoviestinnän kolmannella vuosikymmenellä on myös korkea aika sanoa, ettei keksintö tasa-arvoistanut vaan ainoastaan toi keskustelun useampien ulottuville kuin ennen. Jos et tiedä mitään, etkä osaa käyttäytyä eikä sinussa ole lainkaan vilpitöntä mieltä, päädyt tässäkin ajassa keskustelemaan itseksesi.

Puhut myös usein ja pitkään arvostelun vapaudestasi. Lähes yhtä pitkään kuin väität niin sanotun arvostelusi kohteen olevan julkisuuden henkilö. Kuten tavallista, et ymmärrä edes käsitteitä. Ei joku ole julkkis yksin siksi, että sinä kirjoittelet hänestä hävyttömyyksiä nettiin. Eikä silloinkaan saa kirjoittaa mitä tai miten tahansa.

Tämänkin piti jo olla perusopintojen myötä selvä! Siksi ajatus, että ei käyttäytymisesi ole takaperoisuutta tai tietämättömyyttä vaan tarkoituksellista toimintaa. Että pyrit pimitetyllä identiteetillä johonkin asiattomaan ja inhmillisesti haitalliseen kummaan hommailuun.

Kiusaaja ei todellakaan ole mikään salaa toimittajalle tietoja antava Yhdysvaltojen liittovaltion poliisin apulaispäällikkö, mutta hän varjelee itseään identiteettinsä paljastumisen häpeältä samalla innolla. Ei hän itse koskaan mitään tee, muka. Hups, pieni yllyke vaan ja somessa syntyi ilkkuvan koirakuoron kaltainen solvauskierre.

Tai sitten ei, koska oikeasti harva edes tietää sen sinun ”julkkiksesi”, ja heistäkään kukaan ei välitä sanoa mitään. Siksi, jos provoilujesi perään tulee yhtäkään viestiä, sinä kirjoitat ne itse. Ylipäätään, haihattelevin romantikkokaan ei enää usko netin kaikkivoipuuteen välittömyyden, julkisuuden ja vertaisarvioinnin kautta. Todellisuus on toinen ja se tunnetaan jo hyvin laajasti.

Jos siis et muuta osaa kuin hakukonetta pyöritellä ja kykenet pitkäjänteisesti vain istumaan näyttöruudun edessä, sinulla ei ole kummoisiakaan edellytyksiä keskustella, eli käyttää sitä paljonpuhuttua sananvapauttasi. Jos ihmiskäsitys on rikki, maailmankuva vino ja mieli on vilpillinen, ne suorastaan menevät pakkasen puolelle.

Osaatko edes arvata, että monestiko tämän maailman hyvät ihmiset ovat pelastaneet sinut oikeusjutulta, kun ovat poistaneet ölähtelysi vastuualueeltaan, milloin kohteeksesi ottamien valitusten perusteella tai milloin jopa omastakin aloitteestaan? Mutta jatka vaan samaa rataa, kyllä sinä vielä itsesi sieltä käräjiltäkin löydät.




Elämänkoulun sananvapauden peruskurssi, lyhyt oppimäärä


Käsittääkseni en pyytänyt oksennusnäytettä, mutta kun sen kuitenkin annoit, täytyy tällä perusteella todeta ettei sinulla ole minulle mitään opettamista...Juuri yhtään mistään. Mutta kestäköönpä kontaktiamme sitten lyhyt tai pitkä aika, on eräs asia minkä sinäkin, isänmaan puolustaja, tulet oppimaan minulta. Sananvapaudesta.

Sinulla on tosiaankin oikeus ilmaista itseäsi kenenkään ennalta estämättä, mutta päästöistäsi sinä vastaat ihan itse. Yhden sanominen on laittomuus ja toisen on muutenvaan rumaa. Mutta kolmannen kun möläytät, niin kaikki terveet sekä tasapainoiset kunnon ihmiset sulkevat sinut täysin ulkopuolelle.

Vaikka sinulla on sananvapaus, se ei tarkoita että kenenkään tarvitsee mahdollistaa sinulle tuon vapauden käyttäminen. Kenenkään ei liioin tarvitse vastaanottaa, uskoa tai totella sitä minkä laskit liikkeelle. Eikä ainakaan ole pakko vastata, mikäli nyt keksit päästössäsi kysyä jotain joltakulta.

Verkkokeskustelun häiritseminen tahallisen huomionhakuisella, ärsyttävällä tai aiheeseen mitenkään liittymättömällä sattumanvaraisella toiminnalla on trollaamista. Joskus trollaamisesta maksetaan palkkaa, esimerkiksi jos viesti on kyllin tärkeä, väestöllä ei ole riittäviä tietoteknisiä taitoja tai on puutetta rautatavarasta.

Näin ei ole Suomessa. Täällä kuka tahansa kiusalliseen tilanteeseen joutunut, hänen lähiomaisensa, ja se jolla on hävittävää tai voitettavaa kinan lopputuloksessa, voi päästää näppäimistöltään mitä tahansa. Ilmaiseksi. Sosiaalisessa mediassa syntyy myös hyvin helposti ilkkuva koirakuoro, jonka kohteeksi joku otetaan.

Älä siis lue mitä vaan. Älä usko mitä vaan ja älä ainakaan mene sanomaan tai tekemään mitä vaan. Tai saat seurauksia, joista usein ne oikeudelliset sellaiset ovat kaikkein vaivattomimmat kestää. On jo kyllin raskas taakka kantaa, jos olet tyhmä: miksi vielä pahennat tilannettasi kertomalla sen suureen ääneen kaikille?

Jos olet ilkeä, taakkasi on sitäkin raskaampi. Saatat esimerkiksi kuvitella, että kyttäämiselläsi on oman mielesi tai kehosi ulkopuolisia seurauksia. Ei ole. Kuvittelet vaan. Sama koskee kirjoittelujasi. Jo reilut sata vuotta kuka tahansa on voinut oppia kirjoitustaidon ja tänään kaikki pystyvät julkaisemaan.

Lähtökohtasi ovat hyvin matalat ja vaatimattomat, koska sinulla ei ole sen paremmin nimeä kuin asiantuntemustakaan. Nimeä! Siinäpä vitsi, koska useimmitenhan et kehtaa edes kirjoittaa omaa oikeaa etu- ja sukunimeäsi päästösi oheen. Asiantuntemus taas täytyy ensin kerryttää ja sitten vakuuttaa muut sen olemassaolosta.

Moni elämänkoululainen yltääkin vain virtuaalisen alustan kovimmin huutajaksi. Silloinkin huomaat, että tunnettavuus ja arvostus on suhteellista. Jos olet suosittu, ne lukevat otsikon tai joka kolmannen rivin, niin kauan kuin asemasi säilyy. Yhtä harva pääsee tänään valtakunnankiusaajaksi kuin ennenkin – eli vain hyvin harva.

Että kälkätikälkäti vaan, yhäkin. Aihe jäi taakse jo kauan sitten etkä sinä oikeastaan osaa keskustella edes asian vierestä. Sinulle maailma saattaa olla pelkkä yksi suuri koulun piha, mutta on paras käsittää hyvän sään aikana ettet mahda mitään, jos nyt vastaasi tuleekin aikamies joka ei pelkää sinua. Ja toimia sen mukaisesti.




Keski-ikä, täällä ollaan


Sisällä Universsin tiloissa kumma kyllä ilman haalareita+vyötä tai edes kameralaukkua. Kesken luennon alun, jonka aihe on Touko Laaksonen aka Tom of Finland, takaa oikealta kuuluu "Homo!" kun puhutaan orientaatioasiasta. Huudahtaja koettaa pelastaa kasvojaan puhuen fetisseistä. Se ei sitten oikeasti tiennyt?

No, ei tiennyt vieraileva luennoitsijakaan yliluutnantin arvon perustamisvuotta eikä tunnistanut luutnantin arvomerkkejä. Ähäkutti. Mitä pitää päätellä tuosta kutsujana toimineen laitoksen virassa olevan proffa(ttare)n minuun sinkoamasta katseesta?

Stuidu teititteli mua ojentaessaan hihastani pudonneen jousiheijastimen...Pyytämättä tai että edes huomasin sen käyneen maassa. En saata päästä ajatuksesta, että mitähän se minusta oikein luuli. Imartelen itseäni, että jospa olin tuon gimman silmissä joku supercool vieraileva akateeminen [virkanimike tähän]. Sanon kiitos ja jatkan matkaani.

Ostoskeskuksessa katson vierestä, kun K-Supermarketin kassa usuttaa vartijaa "tsekkaamaan" tuon *luultavasti halventava slanginimitys nuoresta ihmisestä*. Saattoi kuulemma hihaan mennä tavaraa, mutta varma ei ole. Ei johda ainakaan mihinkään viralliseen lopputulokseen, vartija palaa yksinään takaisin käytävää pitkin kävellen, kun vetelehdin ostosteni kanssa kassalinjalla.

Yllätyn myönteisesti havaitessani, että Hugo Nousiaisen tuotannon pääosa on epäilyksistäni huolimatta sittenkin saatavilla julkisesta kirjastosta. Isokirjaimisina painoksina? No, nyt on tuokin formaatti sitten nähty.

Hei [poistettu], Kiitos yllättävästä sähköpostiviestistäsi. Käsittääkseni en ole osoittanut kiinnostusta [poistettu] kohtaan. Mutta kiitos kuitenkin kun kiittelet, koska nyttemmin minua kiitellään aika harvoin. Valitettavasti en usko, että [poistettu] on koskaan minun osaamistani vastaavaa työtä. Oli silti kiva kuulla, että palkkasitte muutamia ammattilaisia, jotka "omasivat työkokemusta ja koulutusta". Jos minä olisin halunnut olla joukossa mukana, olisin todennäköisesti nuorena miehenä tehnyt toisenlaisia elämänvalintoja.

Kiitos toivotuksista. Jatkan siis kuten ennenkin ja mennessäni kiroilen historiallisen työläisen jälkeläisiä, kuukausipalkkaisia, jotka ovat heti haukkumassa työttömäksi ellei satu olemaan merkittävää julkista valtaa käyttävä virkamies tai pörssiyhtiön johtaja relevantteine statussymboleineen. Melkein jo tiedänkin, että kelle pätemään pyrkivälle työyhteisönne jäsenelle minun tulee antaa yksilöityä palautetta "hyväntekijyydestään".

Eivät ole elämänmuutokset helppoja. On pitänyt opetella soveltamaan ihmisstandardia, kun kiusaantuneena havaitsin ettei sitä ole aiemmin tullut suuremmin käytettyä. Ja nyt pitää olla sen kuuden sortin ansioluettelo- ja cv-versiot kuhunkin tarkoitukseen erikseen katsottuna. Käsittämättömyyteni ei ole matkan varrella olennaisesti vähentynyt, mutta onneksi elettyä elämää on jo sen verran takana ettei ihan jokaista elettyä vuotta tai koettua asiaa tarvitse enää muistaa.

En kommentoi enkä tulekaan kommentoimaan. En, koska minusta on turhaa tuhlata aikaa tuollaiseen. Laitetaan siis koko porukan julkaisut piiloon uutisvirrasta, kun moisen piti tänään eteeni jostain käsittämättömästä syystä tupsahtaa. Ei ollut helppo päätös. Ainakin 2.5 kertaa teki mieli kommentoida.

Sä teet vaan sun juttuu, ja annat muiden tehdä omiaan, jos niihin ei ole aivan pakko puuttua. Maassa on jo kyllin kateita, salavihaajia ja läheistensä suosijoita, joita tuskin voit muuttaa. Puhdetta on jo siinäkin ettet tule heidän kaltaisekseen.

Pitää itse tietää arvonsa sekä mistä on valmis taistelemaan. Jos ei tiedä, maailmasta löytyy kolmetoista koijaria tusinassa jokaisen hyväuskoisen hölmön hyväksikäyttäjäksi.

Keski-ikä, matka on ollut vähän yli 40 vuotta pitkä, mutta nyt lopultakin: täällä olen minäkin.




Minähän kirjoitan sen mikä huvittaa tai tarvitaan


Ei pidä hankkiutua kirjoittavaksi henkilöksi, jos ei osaa ajatella. Ajatella ihan oikeasti ja itse eikä vain vastata odotuksiin, sanoittaa toisten tarpeita, mielistellä tai luoda mitäänsanomatonta tapettia sekä taustamusiikkia. Siitä seuraa usein yksinäisyyttä ja epämukavuutta, mikä ei todellakaan tunnu hyvältä omissa nahoissa.

Kirjoittaminen on siis pohjimmiltaan ajattelun jatke, jossa tekemisen muoto vain vaihtuu. Lukemattomat ihmiset eivät ole kiinnostuneet ajattelemisesta. He ovat kaavamaisia, sekä pahinta kaikista: pelkäävät ajattelevansa väärin tai mieleen tulevan jotain ”kauheaa”. No, ihmekö tuo, koska sellainen on ihminen, tämä laumaeläin.

Jos ajattelun ja kirjoittamisen ottaa tosissaan, yksinäisyys ja epämukavuudentunne muodostuvat nopeasti usein luona vieraileviksi vanhoiksi tuttaviksi. Näin siksi, koska aivan kyllin monelle mikä tahansa omaperäinen tai -aloitteinen sana on liikaa. Aina lopulta palataan samaan olennaiseen kysymykseen: Mikä luulet olevasi?

Saati sitten, että kertoo toisen tunteen olevan järjetön oikku, vaatimukset perusteettomia tai koko identiteetin ja maailmankuvan vääristyneen. Ei vouhotukseen oikein voi muuta vastata, kuin todeta, että minähän kirjoitan sen mikä huvittaa tai tarvitaan. Moni luulee muuta itsestään, mutta todellisuudessa ajatuksenvaihtokyvyn raja kulkee tässä.

Useat kirjoittavat henkilöt ovat menettäneet terveytensä, vapautensa, omaisuutensa ja henkensäkin työnsä vuoksi. Siksi tämä homma ei sovi kilteille eikä uhrimielisille, on ymmärrettävä ettei yksinäisyyttä tai epämukavuutta missään tapauksessa vedetä päälleen tarkoituksella. Ne ovat epäkohta, eli jotain mitä vastaan pitää suojautua.

Pisto- ja viiltovaaran työtä ei tehdä käyttämättä suojakäsineitä, kylmällä kelillä pidetään lämpimiä sekä sateessa sadevaatteita. Sen kummempaa tämä ei ole pohjimmiltaan kirjoittavankaan ihmisen kannalta, jos muuta luulee niin olisi syytä huolestua omasta itsestään. Menikö ammatinvalinta oikein ja jaksaako tehdä työtä?

Julkinen kirjoittaminen omalla äidinkielellä ja pysyvin kirjaimin on aina radikaali teko. Vastaanottaja voi periaatteessa reagoida kuinka tahansa, mutta se on hänen asiansa. Jos siitä ottaa ongelman itselleen, on väärässä hommassa. Tällöin kannattaisi ennemmin harkita juontajan tai mediapersoonan töitä.

Selittäminen on hyödytöntä, koska jos se on tarpeen niin ei vastaanottaja ymmärrä silloinkaan. Kieltäminen taas ei kannata, sillä se on tehotonta. Todennäköisesti kiellettävä on kuitenkin niin sekaisin, että jouduttaisiin turvautumaan voimakeinoihin, eikä sellainen kuulu enää kirjoittajan toimenkuvaan.

Minähän kirjoitan sen mikä huvittaa tai tarvitaan, samalla periaatteella määritän esillä pidettävät työtkin. Ei portfolioni ole viihdettä tai ajankulua varten, mutta omapa on häpeä mikäli roikkuu täällä niitä etsien. Jokainen valitsee itse: silloinkin, jos päätti olla vailla omaa elämää oleva patologisesti utelias nettiriippuvainen kummajainen. Perverssiteetit kullakin, sanoi p***upoliisi.

Kyllä, tykkään kirjoittaa, tekstejäni voi lukea ja niistä saa keskustella, mutta yleisö saa silti pysytellä julkaisualustoilla. En kaipaa seuraajia tai kavereita eikä minua kiinnosta olla julkkis. En brändää itseäni, eli peittele itsekeskeisyyttä maksimaalisen tekovaatimattomuuden ja näennäisen asiakeskeisyyden taakse, enkä kirjoita ilmaiseksi. Jos taas katsoo olevansa ”media-alalla”, saa tästäkin kernaasti olla toista mieltä.

Jokasortin viran- ja toimenhaltijoiden sietäisi muuten työaikana tehdä sitä työtä mistä palkkakin maksetaan, eikä surffailla joutavia. Kun kerran pitää joka käänteessä julkisesti porata, että työ kuormittaa ja asiakkaat ovat haastavia. On se muuten kumma, kun ne normaalisti täysin suun sulkevat työnantajan viestintäohjeet eivät nyt paina mitään. Ja ollaan niin puolueetonta sekä asiallista, ettei koskaan seurata julkisia tietolähteitä.

Jos taas olet jonkun asialla juokseva, no, ainakin palkkaa saava ja ehkä jopa ammattimainenkin viestimies, kysypä itseltäsi että "ketä kiinnostaa?". Jos todellakin kiinnostaa, mitä en usko, voisi olla hyvä amerikanismia lainaten laittaa ne rahatkin sinne missä se suu jo soi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti


OHJEET

1. Kommenttia ei tarvitse edes tarjota, jos sitä ei voi allekirjoittaa omalla oikealla nimellään, tittelillään ja kotikunnallaan.
2. Ennakkotarkastus on käytössä. Eli, jos kommentti julkaistaan, se ei pääsääntöisesti tapahdu välittömästi.