Mielipidetekstejä




Muutoksilla on seurauksensa – vaietako pitäisi?


Kukaanhan ei katso A-studiota, eihän? Ohjelma on niin unettavan tylsä, että sen äärellä on sohvalleen nukahtaa. Ja jos nyt tämän lähetyksen katsoikin, siis ihan vahingossa, ei ottanut tosissaan poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen ”ota hätäkeskuksen kautta yhteyttä kenttäjohtajaan” -läppää? Ei pidäkään. Kerron miksi.

Just joo. Pyynnön kuullessaan häken sankaluurin sankari menee henkisesti umpisolmuun. Ensin hän koettaa kieltää, sitten pelotella pyytämästä tai lopulta muuten vaan puhua pyytäjän pois. Näin siinä väistämättä käy, jos yrittääkään sivuuttaa tietokoneistetun riskiarvion ja hätäkeskuspäivystäjän vallan hälyttää tai olla hälyttämättä.

Poliisilaitoksilla on kyllä tilannekeskuksetkin, mutta niissä vastataan puheluihin vain ma-pe 08-16. Huomasivat vissiin, että mikäli puhelin on ja joku tietää numeron, niin siihen puhelimeenhan voidaan vaikka soittaa. Vain uutismedioilla on viranomaistiedotuksen takia käytössään 24 h vuorokaudessa vastaava numero.

Jos olisimme Amerikassa, jossa miehiä ja autoja on enemmän kuin tarvitaan; rikosilmoituksia ottaisivat vastaan autot, jotka eivät aja pillikeikkaa lainkaan, kuten esimerkiksi Los Angelesin poliisin "U-boatit". Mutta kun ei olla eikä ole. Suomessa korkean hälytysvalmiuden partiot ovat tärkeintä ja usein minimi myös jää maksimiksi. 

Sen on näköistäkin. Yleistutkintapartiot ovat kysyttyjä, lähipoliisi on lähinnä poissaoleva ja polkupyöräpoliisi näkyy ehkä Helsingissä. Aiemmin rikospoliiseiksi kutsutut taas eivät kirjaudu kenttäjärjestelmään muuten kuin parkkisakkoja vältelläkseen. Pysäköintilupia oli näet yksi per osasto, mutta joko se on hukassa tai joku pitää sitä siviiliautossaan. Eikä tästä saisi puhua.

Vaieta tulisi kai siitäkin, että asioita ei enää hoideta henkilökohtaisesti, koska poliisiasema on joko suljettu tai lakkautettu eikä puhelimellakaan tavoita ketään? Ei näin tapahtunut itsestään ja tottakai muutoksilla on aina seurauksensa. Kaikki seuraukset eivät ole myönteisiä ja eteenpäin vieviä.

Ulkoisen maailman oikea todellisuus ei mukautunut poliisin palveluprosesseihin. Monet siinä elävät eivät osaa tai kykene riittävästi hyödyntääkseen niitä suunnitellusti. Miksi poliisiylijohtaja siis esittää, että järjestelmä toimii ja arkaluontoista rikosasiaakin hoitavat, joiden on ehdottomasti saatava asioida henkilökohtaisesti, saavat yhä riittävän poliisipalvelun?




Kansan on saatava sellainen poliisi kuin se ansaitsee


Maalla ei enää tehdä rikosilmoituksia entiseen malliin, näin kertoo Yle. Vai niin. Miksi tehtäisiinkään? Kun ei ole poliisiasemaa, hätäkeskuksen kautta poliisipartiota ei saa paikalle sitten millään ja sähköiseenkin rikosilmoitukseen tulee pääsääntöisesti vastaukseksi ilmoitusjäljennös(jos sen tajusi pyytää) sekä lopulta päätös tutkimattajättämisestä.

Sanotaan, että kansalla on aina sellainen poliisi, kun se ansaitsee, mutta tällä kertaa sanonta ei ole sattuva. Poliisi on organisaationa vitsi, joka tekee kaikkialla lähinnä täysin omaan työjärjestykseensä perustuen ei-mitään tai turhia asioita, mistä se on vastuussa vain itselleen. Useimmat poliisin kuukausipalkannauttijat taas ovat suojatyössä olevia pellejä, ketkä eivät todellisessa työelämässä pärjäisikään.

Erityisesti Pohjois-Karjalan maalaispoliisista puhuttaessa taas voi todeta, että koko höskä syntyi muinoin tahattomasti ulosottotoimen valtiollistamisen epäsuorana seurauksena. Tällöin lähtöjään nimismiehestä, apulaisnimismiehestä ja yhdestä tai kahdesta konstaapelista koostuneet piirit saivat virat, joiden olisi pitänyt mennä Joensuun Torikadun tiililäävän eli valtion virastotalon pohjakerrokseen. Voudille!

Tuo vahingonlapsi oli tosiasiallisesti olemassa 30 vuotta aina 1990-luvulle asti. Sitten poliisipiiri muuttui kenttäjohtoalueeksi, poliisiasemasta tuli palvelupiste sekä lopulta seurasi vain suunnaton ja loputon tyhjyys. Syntyi tyhjää tilaa sekä valomainos jäi seinään, mutta missään ei enää näy partion partiota. Ei virkapuvussa eikä siviiliasussa.

Luulevat vielä ihmisiä tyhmiksi. Liikkuvan poliisin peruja oleva liikennepoliisin kuormavaakapaksa on matkalla vuoronlopetukseen, mutta se pistäytyy kylällä. Ajaa raitin päästä päähän ja nousee sitten rampista takaisin valtatielle. Uuh-Aah, nythän se jopa toisinaan käy kääntymässä viimeisimmän juoppo- tai häiriökäyttäytymiskeikan osoitteissa. Ja kulkupelinä on taas vaihteeksi liikennevalvontaryhmän farmariauto!

Miten ihmeessä poliisi niin yleensä kuin erikseenkin voi kuvitella, että kansan velvollisuus on antaa valtaa, rahaa, kaikki mahdolliset lelut ja sitten vielä keksiä sille jotain mielekästä tekemistäkin? Hullunkurista. Sanonta pitää muuttaa kuulumaan, että kuinka kansa voi sietää tälläistä poliisia vaivoinaan. Päinvastoin - kansan tulee saada sellainen poliisi kuin se on todellakin ansainnut!




Yönjohtajat mellastavat näkösuojassa


Turun Sanomat uutisoi sikäläisessä Avarnin toimipisteessä ilmenneen firmojenyhdistymiskipua, joka tunnistettiin alalla ensi kerran jo 1990-luvulla, kun yritysjärjestelyjen aika alkoi. Mielestäni löydös on matalan tason kiusaaminen ja ylemmän tason välinpitämättömyys, osaamattomuus sekä haluttomuus.

Yleensäkin vartiointialan työehtosopimuksen niin sanottu kohde- ja vuoroesimiehyys on kriisissä. Tehtäviin valittujen pätevyys ja myös heidän asemansa yrityksissä on aina ollut kauniisti sanottuna kirjava. Instituutio oli siis jo vanhastaan päämäärätön, mutta nyt kiusaamisvälineenä se on täysin vailla olemassaolon oikeutusta.

Erityisesti Turussa firma usutti työntekijät kateina tappelemaan keskenään, että keitä nimitetään moisiksi työnjohtajan halpakopioiksi. Taas jälleen kerran. Kätevää. Ei synny duunareiden yhteisrintamaa ja pomotkin voivat tehdä lähes mitä haluavat. Mitä nyt aluehallintovirasto välillä vähän häiritsee.

Silti, avi ei ole vartiotoimiston valitusinstanssi vaan työsuojelun valvontaviranomainen. Sillä on laajat valtuudet tarkastaa sekä pakottaa muuttamaan työoloissa työntekijöiden terveyttä sekä hyvinvointia uhkaavia haittoja, riskejä tai vaaroja. Joskus tekevät rutiinivalvontaa, joskus tarkastus käynnistyy toimenpidepyynnöstä.

Onneksi. Koska jos toimitusjohtaja Juha Murtopuron kaltaiset sen päättäisivät, ongelmia ei koskaan olisi tai jos olisikin niin ne olisivat ”hallinnassa”. Oho eiku. Äijähän on pihalla kuin lumiukko, joka alkoi juuri sulaa kevään lämmössä. Sanoisin hänen tekstinsä olevan puhallettu...jostain, jos vain lumiukoilla olisi anusaukko.

En tunne Turun tapauksen kaikkia yksityiskohtia, mutta johan tämän verran näkyy: kohde- ja vuoroesimiehet ovat nyt käsitteinä tiensä päässä. Ne on korvattava esimerkiksi kouluttajan, perehdyttäjän, sekä kohde- tai vuorovastaavan vartijan ”titteleillä”. Työnjohtajia moiset eivät ole, eivätkä saa sellaista esittääkään.

Siviilit irvivät osoitellen vartijan väitetysti niin ja niin monen tunnin koulutusta, joka on todellisuudessa vasta minimivaatimus. He haluavat eristää koko yksityisen turvallisuusalan epämääräiseen pahamaineisuuteen, sekä tehdä sen mitättömäksi. Surkea suhtautumistapa, mutta niin se on alan taso ja suorituskykykin.

Kyllä, käyttäytyminen pakostakin heijastuu maineeseen. Mutta, jos kaksi tyhmää juoksee päät pahki, kuka on viisas? Se jolla on suurin vauhti vai sekö jolla on kovin päänkuori? Näin ei synny turvallisuusalalle kuin puhumattomuutta ja eristäytyneisyyttä, jonka näkösuojassa Turun Avarninkin mokomat yönjohtajat mellastivat.

Muuttaa suuren yleisön asennevammaisuus, käyttää vartijoilla turvallisuusalan perus- ja heidän työnjohtajillaan korkeakoulututkinto, mahdotontako? Se ei vielä ole mitään, kun jäljellä on turhapurotoimitusjohtajat, joilla menee kiska kiinni mikäli halpaa sekä huonoa ei enää voi myydä hajoittaen ja halliten. 




Johtajuutta suoraan pöllipinon päästä


Kristiina Martiskainen kirjoitti artikkelin Työturvallisuus yksityisellä turvallisuusalalla käsitellen esimerkiksi riskien ja vaarojen arviointia lain näkökulmasta katsottuna. Siinä ei ole paljon uutta, jos on ennestään perehtynyt yksityiseen turvallisuusalaan tai työsuojeluun. Minusta artikkelin suurin oppi on itsereflektiivinen ja minäkuvallinen: päällikköinä ja johtajina poseeraavien tietämättömyys paljastui.

Artikkeli oli siis jokatapauksessa täyttä tietoa ja uutta asiaa. Miksi? Minusta näin on siksi, että yksityisen turvallisuusalan pomojen niin sanottu ammattipätevyys suoritetaan yhä pöllipinon päässä ja sen laajuus on yksi holkkitupakka. Hyvässä tapauksessa uraputkeen valikoitui kokemattomia, tietämättömiä ja epäkypsiä nuoria, jotka eivät vielä tunne edes omaa itseään.

Pahat tapaukset ovatkin sitten jo häikäilemättömiä röyhkimyksiä, joiden peruskoulutus on  näytöin työpaikalla suoritettu selkäänpuukottaja-kätyrin erikoisammattitutkinto. Ja nyt halutaan itse "kirvesmieheksi". Tulisiko olla hyvillään, jos ennen ei ollut metsätaloutta tai tupakkaakaan? Ei. Vast'edes asiantuntijaksi, päälliköksi tai johtajaksi pääsystä ei pidä olla puhettakaan ilman turvallisuusalan korkeakoulututkintoa

Myös turvallisuustutkimuksella on ongelmansa:  olematon tutkimusperinne ja orientaatio kateissa. Johtajuus ei perustu tietoon. Ollaan myös hyväuskoisia poikkeuksellisen kierosta elämänalasta, jolla joka ainoa vetää niin alusta välistä kuin lopustakin siihen suuntaan missä luulee oman edun olevan. Haetaan valtaa ilman vastuuta, rahaa vailla suoritusta, kaikki edut eikä haittoja tai vaatimattomasti yksinmääräys- ja -määrittelyoikeutta. 

Nykyisellään tämä lohduton kuvaus lienee totuus yksityisen turvallisuusalan kärkipäästä aina palvelun tilaajasta tuottajaan virkamiehestä siviilimieheen ja työn raskaan raatajasta pääomaan saakka. Olot ovat korruptiiviset. Siellä eivät jonninjoutavat "höhöhöhöö, kyllä firma maksaa sakot" -hahmot pärjää. Tai no, sehän riippuu täysin siitä, että mitä he oikeastaan ovat siellä tekemässä.






Artikkeli

Miksi proceduraali?

Ukkonen 
1/2017




Kolumni

Se on toisen työ!

Karjalan Heili
17.9.2016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti


OHJEET

1. Kommenttia ei tarvitse edes tarjota, jos et voi allekirjoittaa sitä omalla oikealla nimelläsi, tittelilläsi ja kotikunnallasi.
2. Ennakkotarkastus on käytössä. Jos kommenttisi julkaistaan, tämä ei pääsääntöisesti tapahdu välittömästi.