Muita töitä



Fiktio/novellikokoelma

Vartijatarina

E-kirja ISBN 978-951-568-632-9
2017



Faktaa/artikkeli

Miksi proceduraali?

Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin lehti, numero 1/2017 eli Talvi-Ukkonen



Faktaa/essee 

Työvoimapoliittinen lausunto: Lapiolinja on muuttunut lumelinjaksi

Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukri ry:n 60-vuotisjuhla-antologia, Tuottavuusloikka.
ISBN 978-951-95657-9-8.



Mielipide/Kolumni

Se on toisen työ!

Karjalan Heili, 17.9.2016



Fiktiota/kaksi novellia


Susta on tehty valitus



Mies istui epämukavasti, saattoi sanoa mikäli oli alisanoihin tai kohteliaisuuteen taipuvainen
ihmisystävä. Kiduttajan näkökulmasta yhdistetty kevytsuojaliivin etupaneelin alareunan paino
vatsassa, hiostavan kuuma haalarikangas iholla ja halpojen varsikenkien narujen viiltävyys sormissa
oli lähellä ihanneyhdistelmää, josta oli vaikea panna paremmaksi. Mutta se totisesti ei estänyt eräitä
kunnianhimoisella tavalla vioittuneita yksilöitä yrittämästä. Mies, ammatiltaan vartija, tapasi
etäisesti jossain pukuhuoneen oven takaa käytävästä korvaansa sukunimensä, kun joku kysyi 'missä se nyt vielä kuppaa'.

Pyh, tuhahti vartija itsekseen, tarkisti kellosta montako minuuttia vaille aika vielä oli, veti haalareiden vetokejun kiinni ylös asti ja lähinnä heitti asevyön päälleen niin nopeasti, ettei tottumattomampi katsoja älynnyt mitään. Klik, sanoi musta muovisen näköinen vaan kovempaa materiaalia oleva pikasolki. Vartija itse paineli haalareiden kankaisten vyölenkkien neppareita kiinni ajattelematta ainoatakaan kokonaista ajatusta. Vyön täyttävät väkivallan välikappaleet oli jo tarkistettu, joten vartija tarttui mustaan työkassiinsa astuen meluntäytteiseen käytävään. Yhteiskunnan nokkimisjärjestys opettaa, että kun tienaa alle 20 euroa tunnissa niin ei ole oikeutettu käyttämään toiminnastaan sanaa rutiini.

'Missä se nyt vielä kuppaa' oli sitten peräti kolme yhdentekevää kuittaamatonta hälytystä, pohti vartija merkitessään niiden vemmiltä kuulemansa tiedot muistivihkoonsa vetäessään oman nimensä ja VUORON ALOITUS -viivakoodit lukukynällä seinän taululta, samalla kun otti kupin automaattikahvia istahtaen tietokoneen ääreen. Kaikkitietävä maailma olisi kauhusta henkeä haukkoen katsellut kuinka hän kurotteli ja keinui tuolissa poimien milloin käsiradion, autonavaimet, viivakoodivihkon tai ties mitä. Sekä samalla juoden nautinnollisesti kahvia silmäili sähköpostin, ohjeet ja hetken intranetin etusivuakin. Kaikki tapahtui liikkuvien ihmisten, soivan musiikin, radiopuhelinten rasahdusten sekä tunnistamattomien taustaäänten jatkuvassa hälinässä.

Poistuessaan vuoronaloitushuoneesta ja tullessaan kierreportaikkoon vartija aisti nenässään tympeyden, inhimillisen ilkeyden, pesuaineiden sekä autojen tuoksusekoituksen ohimenevän hetken ajan, mutta vain koska oli ollut poissa yli kolme päivää. Auto, tuo leasinglaivaston neliovinen valkoinen mainosteipattu helmi, odotti kumma kyllä juuri siinä ruudussa kuin pitikin. Vartija tunsi sisällään mielihyvää, jota ei kunnolla edes enää rekisteröinyt, kun auton kiertäessään totesi ettei siinä ollut uusia lommoja tai naarmuja. Siellä täällä hänen näkökenttänsä laitamilla kulki myös toisia samanlaisissa haalareissa olevia ihmisiä, mutta vartija ei ollut huomaavinaankaan heitä koska naamat olivat uppo-outoja. Henkilövaihtuvuus näes.

Auto lipui ulos massiiviselta autokannelta pitkin luiskaa kohti katua, ja kuljettaja itse teki jälleen
kerran kaikkea muuta vaan ei havaintoja. Radio soitti konepoppia liian lujaa tekopirteän ja
tekonuorekkaan juontajattaren kiekuessa, myös auton radiopuhelin näytti väärää kanavaa ja
selektiivikutsun kenttä tunnistamatonta numeroa. Taasko sitä on oltu aamukahvilla junapartioiden
kanssa, vartija pohti nollatessaan taulun ja vaihtaen kanavat ennenkuin painoi suuntavilkun
päälle, kun auton eturenkaat tavoittivat jalkakäytävän. Harmaantuvassa illassa auto sujahti
kevyesti keskustasta poispäin vievälle moottoritielle, jonka lentävää mattoa muistuttavalle
mustalle pinnalle paistoi keltaista valoa lukemattomien korkeiden tolppien päistä.

Vartija suoritti enemmittä ajatuksitta sulkukierroksia lukiten, kytkien hälytyksiä, sammuttaen
valoja ja muita päälle unohtuneita laitteita. Työkassin etutaskun yleistyökäsineet olivat jatkuvasti
käsissä, vyössä roikkui muun tarpeiston lisäksi koko ajan vähintään kolme avainnippua, kun
hän ehti lopulta hetkittäen jo kiusallisena häntänä roikkuviin kuittaamattomiin hälytyksiin.
Tukkuliike oli vanha vitsi, kukaan ei kulkenut sieltä mistä olisi pitänyt, joten autotallin ja
portaikon väliovi rääkäisi murtohälytyksen joko aamun päätteeksi tai illan aluksi, aina kun
suurempi ihmisvirta lähti liikkeelle. Myös IT-firman ulkohälyttimet olivat päällä asiallisesti
ottaen aivan liikaa. Eikä vartija ollut juuri millänsäkään, kun potkaisi vakuutusyhtiön ruokalan
oven välistä kiilan pois, ja näin hälyttänyt silmukka palautui normaalitilaan.

Auton radiopuhelimen mukaan keskustassa riitti tavallinen määrä päihtyneitä, kapakkatappelijoita, myymälävarkaita ja muuta arkista, josta vartija koetti parhaansa mukaan pysyä välinpitämättömänä, koska mikään siitä ei koskenut juuri nyt häntä. On kai tullut viivyttyä täällä liian kauan, mies pohti osatessaan viheltävät selektiivikutsut lähes ulkoa eikä voinut olla reagoimatta sisikunnallaan, kun hälytyskeskus pyysi joukkoja milloin minnekin. Välittämättä ei voinut olla vaikkei kukaan välittänyt hänestä, muuten kuin kytätäkseen hänen tekemisiään puhuakseen pahaa seläntakana, vaikka hädässä huudettiinkin heti kurkku suorana.

Moottoritien kainalossa oli myös surkean nuutuneen näköinen ostoskeskus, joka oli varmasti
aikanaan ollut nimensä veroinen paikka ellei suorastaan lähiön keskipiste. Nyt liikehuoneistot
olivat yksi kerrallaan tyhjentyneet ja tilalle oli tullut vain anniskelupaikka toisensa jälkeen.
Heh, tuollaista jos sanoisi pubiksi niin engelsmanni suuttuisi, pohti vartija edetessään
viivakoodi kerrallaan kierroksellaan nyt epätavallisen lämpimän kuivassa kevätsäässä. Jälleen
kerran hän haistoi kaiken ennenkuin näki, sillä housut kintuissa istualleen sammuneen miehen
alla oli melkoinen pääväriltään ruskea läjä.

-Ylös! kajahti käsky harmaissa metalliprofiiliseinissä, mutta onneksi oli vielä aikaista eikä kuuluva äänenkäyttö tällä kertaa koonnut paikalle töllistelevää yleisöä. Täysin tolkuttomassa tilassa ollut mies
väänteli kasvojaan pikemminkin puuttuvan motorisen kontrollin kuin pilkan tähden
vedellessään housuja ylös pitkin puhdistamattomia reisiään. Hän hoiperteli matkaansa lähes
oudon varmasti, mutta silti kumma kyllä pelkän käskyn voimin. Tottelevaisuutta aiheuttaneet
mielen mekanismit eivät vartijaa suuremmin edes kiinnostaneet, 'lisää liksaa' hän olisi sanonut,
mikäli joku olisi pyrkinyt keskustelemaan asiasta. Tästäkin syntyi postikortinpieni tapahtumailmoitus
reisitaskun lomakevihkoon. Nimike oli poistaminen, vaikka oli kyseenalaista oliko tämä sellainen ja saiko vartija tehdä niin. Tehtävä olisi kuulunut järjestyksenvalvojalle, jota tänne ei ollut asetettu.

Vartija tervehti kättään heilauttaen ostoskeskuksen kioskin myyjää ohittaessaan liikkeen ulkoapäin.
Suunta olisi ollut seuraavaksi klassiselle teollisuusalueelle, jossa roskainen ja irtamistontäysi
aidattu piha toinen toista vastaan nökötti, niitä ovia sekä ikkunoita kokeilemaan, kuten vartija
usein sai kuulla kaikentietävän yleisön määrittelevän työtään ulkoapäin. Mutta sitten kaikki muuttui ja niin sävellys kuin tahtikin heilahtivat äkkiä täysin toisiksi. Selektiivikutsu vihelsi autoradion kaijuttimessa ja keltainen ledivalo vilkutti paneelissa kimakan piippauksen tahdissa.
-401, ryöstöhälytys, Ostoskeskuksen kioski
-Kuittaa
Piipitys vaimeni, kun vartija päästi irti tangentista ja iski mikrofonin takaisin pidikkeeseensä. Soimaten itseään, ettei ollut ohikulkiessaan tarkistanut kioskin kahvionurkkauksen seisomapöytiä, vartija käynnisti auton polkaisten kaasua ja suuntasi mahdollisimman nopeasti kulman taakse alapuolen pysäköintialueen suuntaan. Hän ehti juuri nähdä laihan hahmon pakenevan juosten ennenkuin hälytyskeskus kertoi radiossa kyseessä olleen ryöstön sijaan näpistys. Tuntomerkkeihin päästäessä vartija oli jo miehen kohdalla. Mies oli yllättävän vanha, lähes vartijan itsensä ikäinen ja päällä hänellä oli ruudullinen lätsä, sininen tuulipuvun takki, lököttävät farkut sekä nilkkapituiset kengät. Ikä ei oppinutkaan kaikkea.

-Seis! Karjaisi vartija hypäten autosta kadulle rivakkuudella, jota kukaan hänet tuntevansa
väittävä ei uskoisi. Hälytyskeskus kertasi tuntomerkkejä vartijan vyössä olevassa käsiradiossa
ja ne sopivat pysäytettyyn pituutta sekä vaaleaa pujopartaa lukuunottamatta, jotka jätettiin sanomatta.
Vartija ei antanut aloitetta pois vaan alkoi heti kyselemään. Kuka olet, mistä olet tulossa, mihin
olet menossa ja sai vastaukseksi hieman jauhot suussa olevan ostarilla roikkujan epämääräistä kerrontaa, kun nyt tilanteen pakosta leukojen piti jauhaa aivoja nopeammin. Lukematta mitään muotiin tullutta kiinniottolitaniaa vartija tempaisi miehen hihasta kohti, käänsi auton kylkeä vasten ja painoi tämän kämmenet kattoon.

Joku viisas olisi väittänyt, että viiltosuojakäsineet piti olla päällä jo autosta noustessa, mutta ei
tiennyt mitä puhui. Jos ne olisi pukenut tekijän edessä, tämä olisi joko alkanut pelätä kuvitellen
saavansa turpaansa tai luullut saavansa tilaisuuden paeta, kun katsekontakti hetkeksi pakosta
hellittää. Jouti ne pukea nytkin, kun tekijä oli hallinnassa. Etsitty sikspäkki olutta löytyi odotetusti turvallisuustarkastuksessa takin sisältä kuin myös miehen hivakkakin. Venkoilun takia vartija laittoi tälle käsiraudat ja solahtivat ranteisiin rutinoituneesti napsahtaen ikäänkuin kokeilla, jotka rikkovat kananmunat yhdellä kopautuksella kulhon reunaa vasten. Mies oli kiinniotettu ja luovutettaisiin poliisille.

Matkalla jalkaisin takaisin kioskille kuultiin se tavallinenkin, 'oot reilu vartija, mä luulin et sä hakkaat
mut'. Kehuttu itse päätti nauraa vasta, kun kuulisi tuon viidettäsadatta kertaa. Ilmoitus lennätti poliisista paikalle jonkin siviilivaatteissa työskentelevän partion ja epätavallisen nopeasti senkin. Syytä vartijalle ei kerrottu, mutta tuskin se oli näpistys tai huumeet. Hän veikkasi kiinniotetun olleen poliisia kiinnostava tyyppi, ehkäpä etsintäkuulutettu. Jokatapauksessa päästyään kumman nopeasti irti tehtävältä vartija katsoi kelloaan ja näki parhaimmaksi syödä tässä välissä. Hän pani käsineet takaisin reisitaskuun ja repi täytetyt lomakkeet irti raporttivihkosta ja säilöi ne tilapäisesti työkassiin, pyrkien olla unohtamatta raportteja sinne. Ostoskeskuksen turkkilaisten kebab- ja pitsapaikasta sai sopivaa evästä vielä sopivampaan hintaan, kun liikkui vartijavaatteissa ja söi paikanpäällä. Moni kelmeän näköinen hämäräperäinen hahmo teki rivakan u-käännöksen ovella vaikkei ravintola ollut edes vartijan firman toimeksiantaja. Jos oli yleensäkään kenenkään.

Alkoi olla yhä pimeämpää ja pienen iltaruuhkan jälkeen kulkuväylät autioituivat, kaupat suljettiin sekä ilmakin palautui omaksi varhaiskeväisen koleaksi itseksensä. Vartijan yöpainotteisen jaksotyöajan aamuun kestävä puhde jatkuisi autioihin toimisto- ja tuotantorakennuksiin tehtävillä vartiokierroksilla. Vartija oli piirivartija, mutta käytti sitä sanaa harvoin, koska asioista perillä oleva kuulija ei välittänyt ja perillä olematon kuvitteli ties mitä. Sekin oli nähty, kun titteliä kuviteltiin esimiesaseman merkiksi, kuin jotain "Kutseitin piirimiestä" tai piirilääkäriä konsanaan. He kun olivat olleet aikanaan suuria herroja yhteisöissään. Nyt urbaanissa hulluudessa ei aina tiennyt varmasti, että kuka oli myyjä ja kuka ostaja, sekä vaatimattomasti alkanut tehtävä saattoi sekin koska tahansa muuttua lääkinnälliseksi hätätapaukseksi.

Vartijalle ei kumma kyllä tullut tänä yönä lainkaan kytkennäntarkastuksia, jollainen annettiin tehtäväksi aina kun kytkentätieto jäi puuttumaan. Tässä oli merkittävää vuorokausittaista vaihtelua. Joskus juoksuttivat itse laitteet, toisinaan teleliikenne pätki hukaten tietoa jonnekin matkan varrelle ja inhimillistä tekijääkään ei sopinut unohtaa. Ei, ihmisiä, jotka olivat mielestään kovinkin fiksuja, mutta eivät siitä huolimatta kyenneet kommunikoimaan keskenään vähäistä enempää asiansa hoitaakseen. Ja vielä riitti heitäkin ketkä eivät muka osanneet käsitellä hälytyslaitteita tässä alati vain enemmän teknistyvässä yhteiskunnassa.

Ajatus katkesi keskenkaiken ja vartijan katse kiinnittyi kojelaudalla ikkunaan höyryjälkeä nostattavaan pahviseen kahvikuppiin, kun selektiivikutsu soi radiossa viheltäen. Kutsuttu oli naapuripiiri, jossa työskenteli tänään äänestään päätellen aika hento nuori nainen. -Liikenneympyrän Huoltoasema, vartijakutsu, sanoi päivystäjä, -Täällä näkyy valvontakameran etäkäytössä, että tupakkakopissa on kunnon mylly päällä. Kalustoa lentää, hän jatkoi. Seurasi yht'äkkinen kuolemanhiljaisuus ja alkoi vapaaehtoisten puuttuessa näyttää siltä että hentoääninen nuori nainen lähtisi tehtävälle yksinään. Vartija kirosi, ilmoittaui liittyvänsä mukaan ja viskasi nyt jo tyhjän pahvimukin sivuikkunasta ulos, sekä kaarsi arkkitehtonisesti hienolta pihalta tarkoituksella vasten liikennesuuntaa ja suoraan kevyen liikenteen väylälle. Vartija tiesi jo reitin, koska oli nuorempana saanut katutuntemusopetusta kannustuksen eli osaamattomien säälittömän pilkan kera. Yhtä vähän hän kunnioitti myös vain joukkoliikenteelle varattua tietä ja saapuikin paikalle ensimmäisenä.

-401 paikalla, sanoi vartija auton radion mikrofoniin välittämättä kuulla vastausta, ja noustessaan pani avainnipun vyöstä vetoketjun taakse taskuun. Hän veti 60cm pitkän mustan vinyylipatukan työkassin kansiläpän kiinnitysrakseista ja pudotti sen lähes katsomatta vyön lenkkiin roikkumaan. Lähestyessään vartija loi luotaavan katseen ensin huoltoaseman pihaan sekä sitten sisälle. Tupakkakopissa vallitsi epäjärjestys, kalustus oli hujanhajan, mutta ihmisistä se oli kyllä tyhjennyt. Yleensä öisinkin kovin suosittu Liikenneympyrän Huoltamo oli täysin autio. Vain viiden miespuolisen nuoren romaniheimoon kuuluvan joukko tupakoi silmäänpistävän oudossa paikassa, liian lähellä ovea.

Vartija koetti muistella mieleensä montako ihmistä huoltoasemalla piti olla töissä ja koetti parhaansa mukaan laskea heidät kirkkaanväristen työpaitojen näkymisen perusteella ulkoa. Koska naapuri viipyi yhä, vartija päätti käydä sisällä pistäytymässä, selvittääkseen oliko kaikki sitä miltä näytti eli yhtä nopeasti leimahtaneen kuin sammuneenkin öisen tappelun väsähtäneen rumaa jälkitilaa. Vartija asteli ovelle ja pyrki mahdollisimman rennon tiedustelevaan keskustelunavaukseen romanimiesten kanssa.
-Onko täällä tapahtunut jotain?
-Ei heti pidä syyttää meitä
-No, enhän mä syytä, mistä voi tietää kysymättä...
Ja näihin sanoihin keskustelu katkesi, kun romanimiehistä toinen vasemmalta päätti mitään sanomatta joko lyödä tai heittää vartijaa hihaansa piilottamallaan avatulla olutpullolla päähän. Yritys katkesi napakkaan potkuun nivusten-alavatsan tuntumaan eikä lähinnä seissytkään päässyt kiinni, koska sai kyynärpäästä kasvoihin. Kolme muuta miehistä livisti juosten paikalta, ehti vartija huomaamaan samalla kun putoavan olutpullon sisältöä roiskui lahkeilleen ja saappailleen.

Tehtävän alunperin saanut saapui paikalle jääden autoon istumaan keskelle mittarikenttää, hyvä kun pystyi itse tuomaan kantamansa parin käsirautoja vartijalle, jolla oli miedosti sanottuna kädet täynnä pitäessään kahta kiinniotettua aloillaan yhtä aikaa. -Vartijat on rasisteja paskoja, huusi pullolla lyöntiä yrittänyt vielä poliisin mustamaijan takaovillakin. Käsiksikävijä oli apeana, olisi varmasti pyytänyt anteeksi jos olisi oltu paikalla vain kahdestaan. Sekin oli samaa yön luontaisen luonnotonta monikasvoisuutta tässä kaupungissa, josta kaikkitietävä maailma ei tiennyt mitään. Vartija pohti, että ei saisi keskellä yötä toisia haalareita mistään kiitos yhtiön uuden linjauksen, joka oli vienyt varusvaraston avaimen hänenkin...hahhaa...esimiehenään toimivalta, vuoroesimieheksi kutsutulta kummalliselta tyypiltä. Vartija totesikin, että vähätpä välittää, koskei tässä piirissä kenenkään tarvitse häntä haistella. Hän pyyhki osan vahingoista pois käsipyyhkeillä, kun tehtävä oli valmista ilmoitusten, raporttien ja selitystenkin suhteen. Tehtävä, joka olisi alunalkaenkin kuulunut poliisille.

Työpukukankaiset haalarit kuivuivat kuin itsestään ja meluisana elämän solmukohtana jälleen kerran sykkivän yöhuoltamon valomainos lipui kauas taakse poistuen jo taustapeilistäkin. Kännykkä piirivartijan rintataskussa soi ja vitsikkääksi tarkoitettu moniääninen soittoääni ilmaisi heti, että soittaja oli vemmi. Vartija ei ehtinyt kunnolla vastatakaan. -Mitä sä oikein sekoilet siellä? Ihmiset on soittaneet ihan hulluna sun ajotavastasi. Ylinopeuksia ja kevyenliikenteen väylällä ajamista esimerkiksi! Ei vartija ole poliisi ja sun pitäisi jo tietää, että sulla ei ole mitään hälytysajoneuvon oikeuksiakaan. Mies luurin tässä päässä hymähti ja antoi firman kännykän pudota pompsahtaen hanttimiehen penkille, sekä sitä kautta lattialle.

Aamuyön hiljaisuudessa puheen säksätys kuului vielä heikosti tunnistettavassa muodossa jalkatilastakin.
-Haloo! Haloo! Kuuletsä! Susta on tehty valitus! Kuului puhelimesta, kun vartija ajoi välinpitämättömästi vaan liikennesääntöjen mukaisesti kohti omaa aluettaan, sitä piiriään, mikä tosin oli lakannut merkitsemästä yhtään mitään jo 1960-luvulla, kun piirivartijat olivat alkaneet ajamaan töissä autoilla. Hätää oli pientä ja suurta, bussipysäkiltä kännykällä soittelevasta kahvinkeittimen päälleunohtajasta aina akuutteihin väkivalta- ja omaisuusrikoksiin asti. Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen oli sekin muka ollut kielletty jo vuodesta 1944, mutta siitä eivät piitanneet vähää enempää sen paremmin palvelun ostajat kuin myyjätkään. Kaikki se oli kuitenkin vartijan ja kaltaistensa edessä työvuorossaan. Heidän, joiden nimensäkin hukkui, jos sitä ei haluttu selvittää vallankäytön välikappaleena käytettäväksi. Heidän, joita kutsuttiin vartijoiksi oman oikean nimensä sijasta.



Majavanhäntä



Sinä lauantaina kuuma kesäpäivän päivävuoro alkoi vartijan osalta nopealla avaintenkeruulla,
sillä kaikki autot eivät olleet ajossa kaikissa työvuoroissa. Tästä huolimatta viikonloppuna
niiden tavallisten tapausten lisäksi kulussa oli myös kaikenlaista muuta ylimääräistä hauskuutta,
kuten hälytyslaitetaidottomia ja ongelmanratkaisukyvyttömiä. Ensimmäinen kurjuustekijä oli
täydellinen arvaamattomuus, joko työvuoron sai juosta hiki päässä aloituksesta lopetukseen tai
taistella pysyäkseen hereillä, sillä toinen oli yötyötä tekevän asteikolla täysin siivottoman aikainen ylösnousu ehtiäkseen töihin.

Vartija pyyhälsi nopeasti autokannen poikki haalareiden vetoketju tavallista enemmän auki,
hihat käärittyinä ja mielessään kiireemmät työt, jotka piti tehdä ensimmäisen tunnin aikana. Yleistyörukkaset oli työnnetty protestina tyhjäksijätetyn arvomerkkipoletin alitse, uusi ja avaamaton raporttivihko nökötti työkassin etupuolen avotaskussa sekä vuosikymmeniä sitten muodista jääneet isot mustat aurinkolasit solahtivat päähän, kun pieni valkoinen auto kaarsi ajoluiskasta keskelle kaupunkin ruuhkaa. Vartija suuntasi jo puoli vuosisataa kaupunkiin kuuluneeseen, mutta yhä liitosalueen nimellä tunnettuun kaupunginosaan. Onneksi mikään ei muutu, ei edes mielipiteet ja sosiaalinen nokkimisjärjestys. Tehtävä oli murtohälytys yksityiasunnosta.

Valkoinen rivitalo nökötti suorassa auringonpaisteessa takasivultaan, mutta etupihan puolella
täydessä varjossa ruohikossa viipyili vielä aamukastetta. Vartija sai hakea hyvän tovin oikeita
avaimia, koska ei käynyt tässä pelkkien hälytyslaitteiden varassa olevassa vartiointikohteessa
muuten koskaan. Jos hänessä oli hyvää tuulta jäljellä rahtustakaan, se haihtui oitis, kun hän
kuuli puheopasteisen hälytyslaitteen syntetisaattoriäänen vaan ei löytänyt itse hökötystä mistään niistä
tavallisista paikoista. Hiljalleen itsekseen kirosanoja ladellen hän kuunteli ja etsi, löysi lopulta,
sekä teki mitä pitikin. Hädän syykin selvisi, sisäovi oli ottanut erää sanomalehden kanssa
ja hävittyään hälytti taivuttuaan yli määritellyn rajan. Vain pienen raporttilomakkeen
värikäs kopioversio orpona nököttämään eteisen pöydälle, kun vartija poistui paikalta
päällekytkeytyvän hälytyslaitteen raksutuksen tahdissa.

Seuraavaksi vartijaa veivät ripeään tahtiin avattavat portit ja postimerkin pienet niin sanotut
liikekeskukset, joissa oli yleisiä tiloja vaan ei pääsääntöisesti ketään niitä avaamassa. Miten
helvetissä tästä oli tälläistä tullut, vartija pohti mielessään tietämättä, että nämäkin oli
tarkoituksella haalittu aiemmin vartioimisliikkeenä tunnettuun yritykseen. Toisaalla tiedettiin,
että niistä oli suorastaan maksettu rahaa mitä käsittämättömämmille kiinteistönhuoltoliikkeille
vain, jotta liiketoiminnan volyymi eli määrä jättäisi jotain ostajallekin. Näin siksi, että
vakuutusyhtiöt olivat jo vuosikymmeniä vaatineet useita lukkoja oviin, yöksi laskettavia kaltereita
ikkunoihin ja portteja pihoille. Suorittaessaan vartija ei ajatellut tai havainnoinut muuta kuin pakolliset.

Lähempänä puoltapäivää päivävuoron kurjuus oli tapahtunut tosiasia. Yksi toisensa jälkeen
kaikenlaiset mahdolliset ja mahdottomat toimistontapaiset firmat rääkäisivät murtohälytystä,
mutta säännöllisesti joka ainoa vartijan paikalla käynnin estävä varotoimi meni pieleen. Ei
vastattu puhelimeen, kun aiheuttajan tunnistamiseksi kohteeseen soitettiin ja löytyipä
sellainenkin humoristi, joka kytki jo pois päältä olleen laitteen takaisin yötilaan. Neropatti kehtasi vielä naureskella tekemisilleen vaikka ensin laite piipitti puolitoista minuuttia poistumisviivettä ja sitten ruutuun oli pamahtanut teksti YÖTILA. Sopi myös arvailla, että ei se hälytyskään ollut mikään äänetön tapahtuma. Nyt jo tyhjän ja kulmiltaan nuhrautuneen vanhan raporttivihkon pahvikuoret lensivät kaaressa roskakoriin, kun vartija poistui paikalta. Edessä oli täysi lista vartiokierroksia, joille ei vielä oltu tehty muuta kuin katsottu luettelona paperilla.

Vartija valpastui sisäisesti huomattavasti vaan ei silmin havaittavasti, kun hälytyskeskus kutsui
radiossa.
-401 Tukiasema
-401
-Liikepankki poliisihälytys
-Kuittaa
Vartija torppasi kohteeseen parasta mahdollista vauhtia, mutta katui reippauttaan heti kun
näki mustanmaijan omineen molemmat parkkiruudut sisäänmeno-oven edestä. Jaaha, tämä
tulisi olemaan taas NIITÄ poliiseja, voihan vitun ikenet, mies pohti mielessään. Konstaapeli ei ollut tajuavinaan vinkkiä, joten lopulta tympääntynyt vartija heitti pokkana molemmat etupyörät jalkakäytävälle päästäkseen alkamaan tehtävän. Seuraavaksi mentiin peräkanaa täydellisen puhumattomuuden vallitessa sisään, mutta tietysti poliisin oli muka pakko kiilata ovi auki jonkin muulle maailmalle käsittämättömän taktisen periaatteen takia eli pillit katonrajassa alkoivat huutaa täysillä. Korviarepivä UAA-UAA-UAA katkesi vasta, kun vartija laittoi hälytyslaitteet pois päältä yhdellä avaimen käännöllä.
-Menkää laitteelle, vartija sanoi ja viittasi kädellään oikeaan suuntaan.
-No, mennään me laitteelle, sanoi lähin konstaapeli täysin asennettaan vastaavalla äänellä.

Vartija saapui perästä silmukkakartan, avainten ja varsinaisen poliisihälytyslaitteen
käyttöpompulan kanssa ilmoitettuaan ensin kännykällä niin hätäkeskukseen kuin vartioimisliikkeen
hälytyskeskukseenkin, ettei täysin ulinaksi mennyt sisäänmeno aiheuttanut toimenpiteitä.
Vartija luki laitteen ja sanoi jotain yksitavuista poliiseille, jotta he älyäisivät seurata mukana.
Aiempi lähin konstaapeli oli saanut hänen mielessään jo uuden etunimen, Mulkku, koska nyt
asenne näkyi jo naamassakin. Jos se olisi ollut tuon partion taidoista tai asenteesta kiinni,
hälytyksen syytä etsittäisiin vieläkin. Löytämättä. Työntäessään torvelle kiertämänsä kartan tyhjän
arvomerkkipoletin alle vartija ehti miettiä mielessään, että kilpailijafirmassa poletit pystyi
irroittamaan haalareista, harmi kun ei meilläkin. Vartijan ajatus katkesi, kun vanhempi konstaapeli
Mulkku avasi suunsa paluumatkalla ovea kohti.
-Voitko näyttää vartijakorttisi, kun mun täytyy saada sun henkilötiedot
-Mitä?
-Vartijakorttisi
-Ai sä sentään tiedät, että mikä se sellainen onkaan, Maalaiskunnan nimismiespiirissä ne ei
tienny ja sisäministeriön poliisiosaston ylitarkastaja sanoi ettei se haittaa mitään

Kyttien naamat olivat valokuvauksellisen loistavat, hiljainen partiokaveri pidätteli naurua kuten
parhaiten taisi ja Mulkku julmisteli. Vartija kaivoi kotelon taskustaan ja ojensi sen vartijakortin
kohdalta avattuna Mulkulle käteen. Vartijakortti on yksittäisen vartijan aiemmin kotipaikkansa
ja nyttemmin minkä tahansa poliisilaitoksen myöntämä lupa tehdä työtään. Se on
pidettävä työssä mukana ja oli aiemmin esitettävä vaadittaessa, nyttemmin tarvittaessa, poliisille
valvontaa varten sekä toimenpiteen kohteelle ellei pyyntö ole kiusantekomielessä tehty.
Niin, lakiesityksen perusteluissa oli erikseen mainittu vartijan henkilötietojen hankkiminen
häirintään tai tämän turvallisuuden uhkaamiseen käytettäväksi yhtenä kieltäytymisperusteena.
Nyt poliisi kysyi korttia ihan pelkästään vittuilumielessä ilman mitään valvonta-asiaa ja kirjoitti
henkilötiedotkin muistiin luultavasti tehdäkseen vähintään yhtä lakiin perustuvia sekä asiallisia
hakuja tietojärjestelmistään. Reppanat kokivat ilmeisesti, että heitä ei oltu pokkuroitu tarpeeksi,
eli ei yhtään mitenkään, koska eivät sitä ansainneet. Hah, onneksi Suomi on tasavalta eli me
kaikki ollaan keskenämme tasa-arvoisia, ihan niinkuin kansankynttilä ala-asteella opetti, pohti
vartija itsekseen mielessään.

Molemmat poliisit luistivat paikalta mahdollisimman nopeasti tämän jälkeen, mutta lajityypillisen tyhmyyden vuoksi olivat jo kävelymatkan kestäessä unohtaneet mitä oven karmiin tarralla merkitty 
sana 'poistumispainike' tarkoitti. Vartija joutui lampsimaan tuulikaappiin tämän sanomaan ja meni sitten tekemään tehtävän loppuun. Hälyttänyt silmukka piti irtikytkeä, avaimet sekä silmukkakartta
palauttaa sinne mistä otettiinkin ja kiepaista säädetylle jättöpaikalle nyt jo lähes täyteen raapustettu raporttikaavake. Autoon palatessaan vartijan nyt jo melko väsyneen kyllästyneet silmät osuivat sattumalta radiopuhelimen paneeliin, jossa vilkkui keltainen valo. Hän ruuvasi ääntä suuremmalle tai oikeammin ottaen laitteen pois valmiustilasta. Piip-piip-piip, selektiivikutsu piipitti rikkoen lähetystä, josta kuulunut osa ei jättänyt aikaa arvailuille: -Pakenee Lipastonkadulla kohti juna-asemaa! Vartija käynnisti auton rajulla kaasutuksella kääntyen holtittomasti oikeaan kävelykadulle. Kas kummaa, aiempi Mulkun ja partiokaverin mustamaija ajoi vastaan vain Poliisiammattisurkeakoulun käyneiden keskinäiseksi salaisuudeksi jäävää tarkkailunopeutta, mutta juuri päinvastaiseen suuntaan kuin missä tapahtui. Hätääntyneiden nuorempien vartijoiden radioliikenteestä päätellen ostoskeskuksessa jotain anastanut narkomaani oli paennut suinpäin pysäköintihalliin ja sieltä takaisin ulospäin. Joku oli myös kateissa. Nyt epäilty oli saanut paprikasumutteesta ja oli jäänyt selkä seinää vasten kahden nuoremman vartijan ahdistamana.

Mikäs helkkari sillä on oikein kädessä, pohti vartija astellessaan autosta lähemmäs nyt jo
melkoisen sirkuksen aiheuttanutta tilannetta. Narkkari pyyhki vasemmalla kämmenselällä
silmiään, koetti estää käsivarrellaan anastettua omaisuutta putoamasta ja oikeassa kädessäkin
oli jotain. Teleskooppipatukka! Mistähän se oli telarin saanut, ajatteli vartija itsekseen.
-Ja sitten! Sinä, vinyyli käteen ja sumutin koteloon! Kuka puuttuu joukosta, teitähän piti olla
täällä kolme? ärjyi vartija saadakseen nyt jo melkoiseksi yleisönäytännöksi muuttuneen
kiinniottotilanteen hallintaan.
-Ostoskeskuksen aamuvuoron järjestyksenvalvoja, sanoi toinen nuorista ilmeisestikin jalkaisin
kulkevista piireistä.
-Kenen toi telari on?
-Ei meidän ainakaan
-Sinä taas pistät kaikki välineet koteloon ja katsot, ettei meidän niskaan tule ketään

Huutava narkkari ei saanut teleskooppipatukkaa kunnolla auki, sillä se ei käynytkään niinkuin
televisiossa konsanaan. Amatöörit eivät olleet koskaan kyllin kärsivällisiä harjoittelemaan, sillä
vain näin oppi asiat edes kerran kunnolla ja sai suorittamiseensa varmuutta. Sitä kutsuttiin
ammattimaisuudeksi, mutta jos oli ammatiltaan vartija niin ei tietenkään voinut olla
arvostelijoiden mielestä ammattilainen vaan oli pakko olla luonnevikainen hakkausintoilija.
Vartija katseli räpiköintiä pohtien mitä tekisi ja laski nopealla pään heilautuksellaan montako
kuvaavaa kamerakännykkää näki. Liian monta, nyt tämä saatanan sirkus poikki ennenkuin
ollaan seuraavaksi tv-uutisten lähetyksessä. No, eipä hätiämitiä, hän ajatteli.

Vartija lähti äkkivaroittamatta hyökkäykseen, pikemminkin hyppäsi kuin juoksi eteenpäin.
Tottumattoman katsojan silmään hän ainoastaan tönäisi keskivartalollaan narkkarin kolahtaen
seinää vasten, ja viimeistään tämä vei siviilien mielenkiinnon pois todella olennaisesta. Päälle
päättäen vartija ainoastaan varmisti vasemmalla kädellä tarttuen puoliavoimesta
teleskooppipatukasta kiinni, mutta samalla katveeseen jäävä oikea käsi kävi vetoketjuttomassa
lämmittelytaskussa haalarin sivulla. Sieltä hän veti lyhyen nahkakuoritetun metallipatukan, jota
hellitellen sanottiin majavanhännäksi tuntijoidensa kesken. Vartija hivautti tällä tarkkaanottaen
teräskuulasta voimansa saavalla aseella narkkaria alakautta nivusiin ja sai tämän kiljaisemaan
kimakasti. Edelleen ohjaten nyt jo holtitonta liikettä vasempaan päin, maksimoiden näkösuojan,
vartija iski narkkaria komeasti mojahtaen takaraivoon, mutta kiitos hälyn kukaan ei kuullut
eivätkä kännyköiden romukameroiden äänierittelytkään riittäneet sitä taltioimaan.

Narkkari rojahti tajuttomana katuun, vartija ärjäisi yleisöä varmistavan nuoren vartijan
ottamaan telarin maasta, toisen laittamaan patukkansa vyölenkkiin ja tulemaan kaveriksi laittamaan käsirautoja uinuvalle sankarille. Vartija henkäisi ja totesi varmuudenvuoksi, että yhä yleisöä varmistavan vartijan teleskooppipatukka oli kotelossa. Raudoittajana mukana olevan toisen nuoremman vartijankaan se ei kuitenkaan ollut, koska vyössä ei ollut tämän välineen koteloa lainkaan. Mutta ihan selvästihän maastakin otetun korkista näki lukea stanssauksesta oikean omistajan. Tämän firman vehkeitä oli. Missäs helkkarissa se kolmas näistä nuorista oikein luuraa, vartija mietti.
-Mitä helvettiä!? Työttömien kerhon käyntiseurantavihko, muovitasku ja neljä lyijäriä!
-No, sosiaaliturvayhdistys on nykyään Ostoskeskuksessa ja sieltä olivat soittaneet apua,
kuulemma, sanoi toinen nuorista jalkaisin liikkuvista piirivartijoista.

Kolme vartijaa tarttui käsivarsista kiinni pätkien takaisin tajuihinsa tulleeseen narkkariin ja veti hänet kantapäät maat viistäen sisälle Ostoskeskuksen huoltokäytävään, suuntanaan valvomo. Käytävästä löytyi korean liivipukuinen puuttuva nuori järjestyksenvalvoja, joka piteli päätään kämmentensä varassa. Vartija pysäytti joukon ja lähti itse ensimmäisenä katsomaan. Maassa istuva jv kertoi törmänneensä varoittamatta kulman takaa juostessaan narkkariin, joka oli saanut yliotteen tarttuen kiinni leikinpäiten hapettamiseksi kutsutulla kyynärpääkuristusotteella, millä oli lopulta tainnuttanut hänet ja varastanut teleskooppipatukan vyöstä. Avoimena lepattavan vyökotelon suunnalla vaan hieman alempana housuissa oli muutakin ikävää, kostea läikkä. -Nyt tehdään näin, sä menet heti ripeästi edeltä teidän pukuhuoneeseen ja vaihdat siviilivaatteet päälle, vuorosi keskeytyy tähän, sanoi vartija tiukasti käskien sekä varmisti etteivät muut ehtineet nähdä voipunutta hahmoa.

Vartija soitti ensin firman hälytyskeskukseen, sitten hätäkeskukseen ja kolmanneksi ostoskeskusosaston esimiehelle. Tämän jälkeen hän rupesi järjestämään raportointia, kiinniotetun valvontaa sekä ensiapua. Paprikasumute haihtui juoksevan veden alla käsienpesualtaassa huuhtelemalla, pahiten kärsimään joutunut odotti poliisia pukuhuoneessa, ja kaksi muuta nuorempaa vuorotteli kirjoittamisen sekä valvonnan välillä. Hetkittäin tilanne oli lähes unelias, kunnes narkomaani keksi yrittää ilman lupaa ylös tuolista milloin tupakalle mikä hänelle olisi pitänyt tarjoa tai 'vessaan' eli yrittääkseen pakoon. Vartija ärjäsi tiukasti ja palautti narkkarin takaisin tuoliinsa.

Sopivaksi lopuksi apealle tehtävälle paikalle tuli vielä konstaapeli Mulkku ja hänen
partiokaverinsa, joille vartijalle ei ollut enää mitään muuta sanottavaa kuin:”Sullahan oli jo
mun tiedot?” Kiinniotetun luovutus rikosilmoitusta varten vaadittujen tietojen kirjaamisineen tapahtui poikkeuksellisen asiallisissa ja vittuilemattomissa merkeissä. Pahempaakin tiedettiin sattuneen, kun poliisi alkoi leikkiä objektiivistä ja esiintyä kuin kyseessä muka olisi ollut joku siviilimiesten keskinen tappelu. Eipä aikaakaan, kun ostoskeskusosaston ylivartija pölähti sisään omilla avaimillaan ottaen kohteen kunnes rivistä poistuvan vaihtomies ehtisi paikalle. Vartija yritti luoda kannustavan katseen hiljaisena allapäin poistuvaan nuoreen, muttei tiennyt onnistuiko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti


OHJEET

1. Kommenttia ei tarvitse edes tarjota, jos sitä ei voi allekirjoittaa omalla oikealla nimellään, tittelillään ja kotikunnallaan.
2. Ennakkotarkastus on käytössä, eli jos kommentti julkaistaan, se ei pääsääntöisesti tapahdu välittömästi.